Sydämellisesti tervetuloa!

Aarniometsän Perazzi "Hilla" 7vk

Harrastukseni perusajatuksena on omalta osalta tukea Suomen kennelliiton ja Suomen Beaglejärjestön tavoitteita.

Päämääränä on beaglen kehittäminen sen rotumääritelmän
mukaisesti yhtenäiseksi, terveeksi ja käyttötarkoitukseensa
metsästykseen, sopivaksi roduksi.

Kasvattamani rotu on beagle. Aikaisemmin harrastamiani rotuja ovat lyhytkarvainen saksanseisoja, ranskanseisoja Pyreneläistyyppi, havannankoira, kultainennoutaja ja dreeveri.

Olen tuonut elokuussa 2004 ensimmäisen pyreneläistyyppiä edustavan ranskanseisojan Suomeen.
Valitettavasti jouduin Vallun lopettamaan 6.11.2010 pitkään jatkuneiden terveysongelmien vuoksi.

Koirani osallistuvat metsästyksen lisäksi näyttelyihin niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla kotimaassa ja ulkomailla sekä myös ajokokeisiin (BEAJ).

Olen seuraavien yhdistysten jäsen:

JOSERA KASVATTAJAKERHON JÄSEN

MUSTI JA MIRRI KASVATTAJAKERHON JÄSEN